Ahmimisenestokuppi koiralle tai kissalle

Joillakin koirilla on taipumusta hotkia ruokansa vähän liian nopeaa, ihan kuin olisivat aivan nälkäkuoleman partaalla. Ahmiminen ei tietenkään ole hyväksi koiran vatsalle tai pikemminkin ruuansulatukselle, joka joutuu liian kovalle työlle liian nopeasti. Täytyy myös muistaa se, että suuren ruokamäärän hotkimisen jälkeen kannattaa pitää lemmikki rauhallisena, eikä laskea juoksentelemaan ja riehumaan ihan heti. Saattaa käydä niinkin ikävästi, että mahalaukku hölskyessään ja heiluessaan kiertyy ympäri. Se taas aiheuttaa oman vaaratilanteensa ja vaatii pikaista eläinlääkärille menoa.

Ahmimisenestokuppi

Lemmikkitarvikekauppojen sivuja selaillessa huomasin, että valikoimista löytyy ahmimisenestokuppeja. Näihin kuppeihin on pohjalle laitettu irrallinen, pestävä muovinen pohja, jossa on erilaisia nystyröitä. Pohjalla olevat ruokanappulat yms. menevät siis nystyröiden väliin jolloin eläin joutuu lopulta käyttämään vähän aikaa siihen, että saa kaikki ruuan ongittua pohjalta suuhunsa. Hotkiminen ei onnistu kerralla. Kuppeja on erilaisilla nystyröillä varustettu, koirille ja kissoille molemmille. Esimerkiksi Peten Koiratarvikkeesta löytyy ahmimisenestokuppi koiralle ja kissalle. Voit käydä tutustumassa heidän valikoimaansa tästä.

Ahmimisenestokuppi_puna

Koiravaruste.fi

Käy tutustumassa myös Koiravarusteen valikoimaan. Sinne pääset klikkaamalla tästä.

Välipäivätarjoukset eläintarvikkeista

pantaJoulun välipäivätarjoukset ovat alkaneet myös lemmikkieläinkaupoissa. Verkkokaupoissa on paljon todella hyviä tarjouksia, joista saa laadukkaita tuotteita nyt  varsin edullisesti. Kannattaa hyöduntää nämä välipäivätarjoukset eläintarvikkeista ja käydä tutustumassa alennuksiin.

PetenKoiratarvike.com: Kaikki lemmikkituotteet vähintään -10 %, osa tuotteista jopa -50%. Tarjoukset koskevat myös ruokia ja kissanhiekkaa.

Kaikki mitä lemmikisi tarvitsee yhdestä paikasta!

Koiranruoka edullisesti netistä

Kannattaa tilata koiranruoka edullisesti netistä. Verkkokauppojen valikoima on yleensä aika suuri ja sitä on helppo selailla tietokoneella tai puhelimella sekä tuoteselostuksiin saa rauhassa tutustu. Hyviä tarjouksia löytyy usein ja tuotteen saa halutessaan kotiin saakka. Voi siis tilata kerralla isomman määrän ilman että tarvitsee miettiä, miten ne saa kuljetettua kotiin. Sopiva koiranruokahan riippuu koiran rodusta, iästä, terveydentilasta ja aktiviteettitasosta.

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratarvikkeesta löytyy yli 20 erilaista ja hyvälaatuista koiranruokamerkkiä. Valikoimassa on sekä kuivaruuat että märkäruuat. Kay katsomassa valikoima klikkaamalla tästä.

orijenkoiranruoka Samskoiranruoka

Erilaisista allergioista ja sairauksista kärsiville koirille on olemassa omat erikoisruokansa VetShopissa. Sinne pääset klikkaamalla tästä.

image_view (42) sydän-koira

Koirat tarvitsevat hampailleen jotakin tekemistä ja silloin puruluut ovat kovasti tarpeen.