Thundershirt- rauhoittava mantteli koiralle sekä muut stressinpoistajat

stressiliivi

Thundershirt on mantteli, joka laitetaan koiran päälle stressaavien tai ahdistavien tilanteiden ajaksi. Manttelin antama tukeva, lempeä ja jatkuva paine tuntuu rauhoittavalta  useimmille koirille. Tutkimusten mukaan yli 85 % koirista rauhoittui manttelia käytettessä.

Uudet tilanteet, meteli ja kovat äänet yksin jääminen sekä monet muut seikat saavat jotkut koirista stressaamaan ja reagoimaan ei-toivotulla tavalla asioihin. Osa haukkuu, jotkut tärisevät ja piiloutuvat vaikka sängyn alle jne. Aina stressaavia tilanteita ei voi välttää, vaan niitä varten täytyy yrittää keksiä muita keinoja.

Rauhoittava mantteli on yksinkertainen keino poistaa stressiä. Lisäksi on olemassa erilaisia liuoksia, joita käytetään haihduttimissa, suihkeita, tippoja tai kaulapantoja joissa on rauhoittavia aineita. Joissakin ravintolisissä on elimistön mieltä tasapainoittavia aineita.

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratarvikkeesta löytyy Thundershirt-mantteli. Lisäksi on esimerkiksi Adaptil haihdutin, joka sisältää koiraa tyynnyttävää feromonia. Tämä on luonnollinen, helppo ja ainutlaatuinen tuki koiralle pelkoa ja ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin. Feromoni ennaltaehkäisee ja vähentää ei-toivottua käyttäytymistä mm. stressaavissa tilanteissa (ilotulitus, kovat äänet, yksinolo kotona), sopeutumisessa uuteen ympäristöön (uusi koti, muutto, uusi perheenjäsen tai lemmikki).

adaptil

Adaptil panta on feromonikaulapanta, jota voidaan käyttää tyynnyttämään koiraa pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Adaptil kaulapannan on todettu lisäävän pentujen ja aikuisten koirien oppimiskykyä ja parantavan sopeutumista uusiin tilanteisiin. Adaptil kaulapannasta on hyötyä, jos koiralla on pelkotiloja sekä ulkona että sisällä.

adaptinpanta

Adaptil suihke on feromonisuihke, jota voidaan käyttää tyynnyttämään koiraa pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Autossa matkapahoinvoinnin ehkäisyyn, eläinlääkäri- tai näyttelykäynneillä, ulkona paukkuaroille.

suihke

Serene-UM on luontainen ravintolisä, joka sisältää ainesosia jotka maksimoivat elimistön serotoniinintuotantoa. Serotoniini on keskushermostossa esiintyvä mieltä tasapainottava aine. Elimistö siis itse tuottaa serotoniinia ravinnon mukana saamistaan ainesosista. Juuri nämä ainesosat ovat Serene-UM valmisteen perusta. Serotoniini on mukana myös elimistön muiden mielihyvää tuottavien aineiden vapautumisessa.

serene

Koiratarvike.fi

Koiratarvike on verkkokauppa, jonka valikoimasta löytyy erilaisia koiria rauhoittavia tarvikkeita. Käy tutustumassa heidän valikoimaansa klikkaamalla tästä.