talutin

Hyvä Flexi koiralle netistä

Flexi-taluttimen avulla koira voi liikkua vähän vapaammin ulkoillessanne. Taluttajalla on myöskin vähän helpompi olla, kun ei tarvitse joka nuuskaisun perässä mennä, vaan voi antaa flexistä vain koiralle vähän enemmän vapautta liikkumiseen. Flexit tai kelataluttimet ovatkin nykyään kehittyneet näppäriksi, kevyiksi ja ovat ergonomisesti muotoiltuja. Isonkaan koiran flexi ei ole enää niin hankalan tuntuinen ja painava, kuin silloin aikanaan kun omalle koiralleni sellaisen hankin. Verkkokauppojen valikoimaa katsellessa löytyy varmasti hyvä flexi koiralle netistä tilattuna.

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratarvike.comin valikoimasta löytyy sekä ihan perusFlexejä eli kelataluttimia,että myös hieman erikoisempiakin juttuja.

image_view (11) image_view (15)

Seuraavissa kuvissa olevaa tuotetta en ollut ennen nähnytkään. Vaikuttaa aika kätevältä verrattuna noihin isokokoisiin flexeihin. Niitä on joskus vähän hankala kuljettaa mukana. Olisin varmasti hankkinut omille koirilleni tuollaisen, jos niitä olisi ollut silloin jossakin tarjolla.

Kelatalutin LeashLocket on pienikokoinen sisäänkelautuva talutin, joka kestää jopa 25 kg -40 kg koiran (mallista riippuen). Testissä LeashLocketin vetolujuus oli jopa 60 – 90 kg!
Talutin kiinnitetään koiran kaulapantaan tai valjaisiin, josta voit sen tarvittaessa ottaa käyttöösi. Kun talutin on tarpeeton, se on kelautuneena koteloonsa.

image_view (13) image_view

ZooPlus.fi – Koiran hihnat

Koiran talutushihnat, kaulapannat ja valjaat saatavilla erivärisinä ja eri materiaaleista. Nailon on helppohoitoista ja kestää huonollakin ilmalla. Nahkatuotteet ovat tyylikkäitä ja mukavia koiralle.

Hyvät Kissan valjaat ja pannat

Kissa ei pidä yleensä kiinni olemisesta, vaan haluaa olla vapaa ja itsenäinen. Joten valjaiden ja kaulapantojen täytyy olla niin hyvän ja miellyttävän tuntuiset, että kissa antaa niiden olla paikoillaan, kunhan on rauhassa totutettu niiden käyttöön. Hyvät kissan valjaat ja pannat saavat ulkoilemisen kissan kanssa tuntumaan hauskalta, ei taistelulta. Muistan, että ensimmäiset valjaat mitä kissalle hankin, taisivat olla aika heppoisen oloiset. Ja tietäähän sen miten kävi, kun kissa säikähti jotakin. Taluttajan käteen jäi hihna ja valjaat, kissa meni kaukana. Aika taitavasti rimpuili itsensä niistä pois… Nykyään kaupoissa olevat mallit ovatkin ihan erilaisia. Tukevan oloisia ja näppärä laittaa kissan päälle.

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratarvikkeesta löytyy kissoille tukevia ja hyvännäköisiä valjaita. Kestävät isommankin kissan taluttelun ja vähän rimpuiluakin myös.

image_view (3) image_view (4)

Pantavalikoimaakin löytyy. Ensimmäisessä kuvassa on huomiopanta, jossa on led-valo. Kätevä silloin kun kissa liikkuu ulkona hämärässä.

image_view (5) image_view (6)

Hyvä talutushihna koiralle netistä

Hyvä talutushihna on jokaisen koiranomistajan perustarvike. Koiran täytyy olla varsinkin yleisillä paikoilla ja kaupungeissa omistajansa hallinnassa, joten hyvä talutushihna on silloin tarpeen. Hihnoja löytyy monenlaisia ja on täysin makuasia, haluaako hankkia esimerkiksi nahkahihnan vai ostaako nailonista tehdyn taluttimen. Onhan vielä ketjutaluttimiakin. Väreistä löytyy sitten kaikkea mahdollista. Voi ostaa vaikka useita erivärisiä, jotta löytyy aina samaan sävyyn oleva hihna kuin mitä taluttajan vaatteet on. Kannattaa siis hankkia hyvä talutushihna koiralle netistä.

Seuraavassa muutaman verkkokauppojen valikoimista löytyviä talutushihnoja. Esillä vain muutamia esimerkkejä, kannattaa käydä verkkokaupan omilla sivuilla katsomassa tuotteita tarkemmin. Linkit kaupan sivuille löytyvät esittelyjen yhteydessä.

Kuvassa olevassa nahkahihnassa on kaksi lukkoa, joten sen pituutta pystyy kätevästi säätämään halutun pituiseksi. Omalla koirallani oli joskus sellainen, ja itse pidin säätömahdollisuutta todella hyvänä ominaisuutena.

Nahkatalutin_kahdella_lukolla

Myös näitä nailonitaluttimia pystyy säätämään tarvittaessa. Ja väreistä löytyy punaista ja mustaa. Kangastaluttimen voi myös kätevästi pestä, jos sattuu likaantumaan lenkkien yhteydessä.

talutinhihna2

Taitaentehty

Taitaentehty verkkokaupasta löytyi kotimaisia, käsintehtyjä tuotteita. Täältä saat lemmikillesi täysin uniikkeja, mittatilaustyönä tehtyjä nahkaisia talutushihnoja. Ilmoitat vain millaisen talutushihnan haluat itsellesi ja he valmistavat sen. Löytyy siis jokaiselle taatusti sopivanmittainen hihna. Värivaihtoehtoja on useita. Käy tutustumassa talutushihnoihin.

talutushihna_taitaentehty

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratarvikkeesta löytyy todella laaja valikoima erilaisia talutushihnoja. Aidosta nahkasta ja keinnonahkasta tehtyjä, tekstiilitaluttimia, noutajataluttimia, näyttelytaluttimia.

image_view (4) image_view

Verkkokaupasta löytyy hieman erikoisempiakin, kauniita helmikoristeisia nahkataluttimia. Eihän talutushihnan tarvitse aina olla ruskea tai musta, vaan se voi olla myös koristeellinen ja hieno.

image_view (3) image_view (5)

Tekstiilitaluttimista erilaisia vaihtoehtoja löytyy kymmenittäin. Väreissä on valinnanvaraa, on litteitä, pyöreitä, köysimallisia ja vaikka mitä. Tekstiilitaluttimen ovat yleensä edullisempia kuin nahkaiset, joten niitähän voi ostaa vaikka useampiakin.

image_view (6) image_view (8)

On24.fi

Sisustusliikkeenäkin tunnetusta On24.fi:stä löytyy taluttimia myöskin. Aidosta nahasta tehtyjä talutushihnoja. Käy katsomassa tästä.

70965_a_302955

Talutushihna vai flexi koiralle

Hyvä talutin kuuluu jokaisen koiranomistajan perustarvikkeisiin. Paljon keskustellaan siitä, onko hihna vai flexi parempi. Mutta vaikka sinulla olisi flexi, täytyy olla myöskin tavallinen hihna. Molemmilla on omat paikkansa ja tilanteensa, jossa ne ovat hyviä käyttää. Hihna on paikallaan silloin kun koiran täytyy olla lähellä ja täysin hallinnassa, flexin kanssa koira voi liikkua vähän vapaammin.

lataus (20)

 

Talushihnoja on nahkaisia tai esimerkiksi nylonista valmistettuja. Itse pidin omalla koirallani nahkaista talutinta. Siitä sai hyvän ja lujan otteen sekä se oli todella kestävä. Ei tarvinnut pelätä, että se jossakin tilanteessa napsahtaa poikki. Tekstiilistä tehty talutin on tietenkin kevyt ja helppo työntää taskun pohjalle, sekä puhdistaminen on helppoa. Nahkahihnaa ei ehkä kannata pesemällä pestä, mutta nailonhihnan voi hyvin puhdistaa pesuaineella.

lataus (17)

 

Käsittelen tarkemmin erikseen sekä talutushihnoja että flexi-taluttimia omissa artikkelissaan. Molemmissa on paljon vaihtoehtoja, niin että jokaiselle käyttäjälle löytyy varmasti mieleinen ja omalle koiralle sopiva talutin. Talutushihnoja käsittelevään artikkeliin pääset tästä. Flexi-taluttimia käsittelevään artikkeliin pääset klikkaamalla tästä.