Hyvät vedonestovaljaat koiralle

Koiran opettaminen kulkemaan nätisti hihnassa on eräs tärkeimmistä perusasioista. Mutta koska se on myös yksi haastavimmista ja monesti myös tuskastuttavimmista asioista, se jää monelta koirankouluttajalta vähän kesken.  Siksipä näkeekin paljon koiria, jotka kiskovat hihnaa sinne minne haluavat ja ihminen hihnan toisessa päässä yrittää pysyä perässä. Pienen koiran kanssa tämä vielä jotenkin menee, sillä ihmisellä on yleensä suuremmat voimat taisteluissa. Mutta ison koiran kanssa kiskominen tuottaa todellisia vaaratilanteita. Joten on yritettävä jaksaa siinä pentuvaiheessa saada tuo kiskominen pois.

Jos koira kiskoo hihnaa taluttaessa, kannattaa käyttää erilaisia vedonestopantoja tai -valjaita apuna. Niitä käyttäessä kiskominen tuntuu koirasta epämiellyttävältä, mutta kuitenkaan ne eivät vahingoita sitä. Tavallista kaulapantaa käytettäessä kiskovalla koiralla, on vaarana se että koiran kurkku vahingoittuu tai tulee muita vaurioita. Kannattaa siis hankkia hyvät vedonestovaljaat koiralle, niin ulkoilu koiran kanssa tuntuu sen jälkeen vähemmän rasittavalta.

Peten Koiratarvike

PetenKoiratarvikkeesta löytyy  monenlaisia vedonestotuotteita. Ensimmäisissä kuvissa on kuonopanta, joka laitetaan koiran kuonon ympärille. Kun koira kiskoo, tuo vedonestopanta kiristyy kuonon ympärille ja alkaa tuntua vähän epämiellyttävältä. Siinä tapauksessa koira lopettaa kiskomisen.  Kaikki eivät pidä kuonopannasta siksi, että se rajoittaa aika lailla koiran kuonon liikkumista ja suun aukomista.

Kuonopanta-koiralle kuonopanta

Vedonestovaljaat ovat vähän pehmeämpi tapa rajoittaa kiskomista. Valjaat pujotetaan koiran päälle ja kiinnittämällä hihna niskalenkin päälle on kiskomista helppo hillitä. Laittamalla hihna selän päällä olevaan lenkkiin, voi valjaita käyttää tavallisina talutusvaljaina.

vedonestovaljaat-pehmustettu

Vielä löytyy Y-valjaat, jotka ovat todella ergonomisesti suunniteltuja ja pehmustettuja. Hillitsevät kiskomista, mutta sopivat myös jokapäiväiseen käyttöön. Erityisesti selkkä- ja niskavaivaiselle koiralle erittäin hyvät, sillä valjaiden avulla paine jakaantuu kiskoessa tasaisesti kokoo rintakehän alueelle. Ei siis vahingoita niska- tai selkänikamia.

y-valjaat-pinkki

Löytyy vielä yksi vedonestotuote, ultraäänikoulutin. Tuote kiinnitetään hihnan ja kaulapanna väliin. Koiran kiskoessa laite lähettää ultraääntä. Mitä kovemmin koira kiskoo, sen kovempi ääni. Ja kun kiskominen loppuu, loppuu myös ääni. Ei välttämättä ihan pienen koiran hihnaan sopiva tuote, sillä mitat: pituus17 x leveys 4 x korkeus 2,5 cm.  Laitetta voi käyttää myös irrallisena etäkäyttöisesti muuhunkin koulutukseen. Kun koira ei toimi toivotusti, painat nappia ja kuuluu ultraääni. Aika kätevä laite.

ultraäänikoulutin

Käy tutustumassa PetenKoiratarvikkeen vedonestotuotteisiin tästä.