Koirien pelastusliivit kesän harrastuksiin

koirienpelastusliivit

Kesään kuuluu veneily ja erilaiset harrastukset järvissä, merissä ja muissakin vesistöissä. Koiran voi ottaa hyvinkin mukaan harrastuksiin, sillä se oppii varmasti kulkemaan mukana niin purjeveneessä, moottoriveneessä kuin kanootissakin. Jotkut koirat ovat mukana jopa surffaamassa tai lainelautailemassa. Vaatii varmasti aikalailla opettelua ja totuttelua koiran lainelautailu..

Ihmiset muistavat aika hyvin laittaa itselleen pelastusliivit ja vastuuntuntoiset koiranomistajat hankkivat sellaiset myös omille koirilleen. Vaikka koira osaakin uida, ei pelkkä uimataito aina riitä, Joskus tulee tilanteita, jolloin pelastusliiveistä on todellakin apua. Vesi voi olla liian kylmää ja kangistaa liikkeet tai koira ei muuten pysty uimaan. Matka rantaan voi olla liian pitkä, eikä märän rimpuilevan koiran nostaminen veneeseen ole mitenkään helppoa. Rantakin voi olla joskus liian jyrkkä, jolloin koira ei pääsekkään vedestä ylös. Näissä tilanteissa pelastusliivit ovat korvaamattomia. ja säästävät monelta huolelta.  Lähes kaikissa koirien pelastusliiveissä on tukeva kahva, josta koiran voi tarvittaessa nostaa ylös ja ainakin pitää siitä kiinni. Verkkokaupoista voi ainakin tilata koirien pelastusliivit kesän harrastuksiin.

PetenKoiratarvike.com

Peten Koiratarvikkeesta löytyy kivoja ja erilaisia pelastusliivimalleja. Värit ovat yleensä huomioita herättäviä, kuvissa vain osa värivaihtoehdoista. Liiveissä on kätevät säädettävät hihnat, jotta liivit tulevat koiran päälle tukevasti ja tuntuvat istuvan hyvin. Tukevista kahvoista saa hyvän otteen.

hurtta-pink-pelastusliivit Ruffwear-pelastusliivit

Pelastusliivit ovat yleensä helppo ja nopea pukea koiran päälle. Voit käydä tutustumassa PetenKoiratarvikkeen pelastusliivivalikoimaan tästä.

karlie-pelastusliivit

Seuraavasta pelastusliivimallista löytyy 5 eri kokoa ja sen saa säädettyä hihnojen avulla joka koiralle sopivaksi.

pelastusliivi-koiralle

Hevostarvikkeita edullisesti netistä

Verkkokaupoissa on menossa erilaisia tarjouksia ja kampanoista, joissa saa hevostarvikkeita todella edullisesti. Seuraavassa pari esimerkkiä.

Petenkoiratarvike.fi:

Hevos- ja ratsastustarvikkeet poistetaan valikoimasta, joten kaikki myydään nyt poistohintaan. Käy tutustumassa poistomyyntiin ja tee hyviä löytöjä.

 

Horze.fi:

Kevätlahjakortti: yli 80 € ostoksista saat 20 € lahjakortin seuraaviin ostoihin.

Talviratsastusvarusteet nyt tarjouksessa. Löytyy takkeja, hanskoja, saappaita, paitoja ym.  Lisäksi hevosille suojia, loimia ja kaikenlaisia tarvikkeita. Käy tekemässä edullisia löytöjä.

 

Ötökkäloimet hevosille

Kevät tuo tullessaan lämmön, mutta myös ne kiusalliset ötökät: hyttyset, kärpäset ja paarmat. Jotkut hevoset kärsivät ötököistä todella pahasti ja joutuvat suorastaan paniikkiin esimerkiksi paarmojen hyökkäyksestä. Onneksi on erilaisia ötökkäloimia, joilla voi suojata hevosen näiltä häiritseviltä elukoilta.

 

Horze.fi

Horzen valikoimasta löytyy todella monipuolinen valikoima erilaisia kärpäsloimia. Osaa loimista kuuluu kaulaosa mukaan, osassa ei.

kärpäsloimi otokkaloimi

Kärpäshuppu taas suojaa silmät ja korvat, jos ötököiden näkeminen ja kuuleminen aiheuttaa haittaa enemmän kuin niiden pörräily vaikkapa mahan alla.

kärpässuoja kärpäshuppu

Seuraavassa kuvassa oleva allergialoimi on jo todellinen haarniska ötökäitä vastaan. Suojaa sekä ötököitä että aurinkoa vastaan.

allergialoimi

Voit käydä tutustumassa Horze.fi:n ötökkäloimiin klikkaamalla tästä.

 

Petenkoiratarvike.fi

Peten Koiratarvikkeesta löytyy myös hevostarvikkeita. Voit käydä katsomassa heidän valikoimaansa klikkaamalla tästä.

Ulkohäkki kanille tai marsulle

ulkohakkiTrixie

Ihmiset nauttivat kesästä ulkoilemalla, joten on hyvä antaa myös lemmikkieläimelle mahdollisuus nauttia raittiista ulkoilmasta. Joitakin eläimiä voi talutella valjaissa tai jopa pitää hetken irrallaan, mutta kaikille eläimille ei taluttelu oikein sovi. Silloin voi hankkia kunnolllisen ulkohäkin, jossa eläin voi kaikessa rauhassa haistella ja maistella kesää. Verkkokaupoista löytyy varmasti tukeva ja tyylikäskin ulkohäkki kanille tai marsulle, tai mikä lemmikki nyt sattuu ulkoilua kaipaamaankaan. Tilaukset tulevat yleensä muutaman päivän kuluessa perille.

PetenKoiratarvike.comista löytyy varsin tyylikkäitä ulkohäkkejä ja -aitauksia lemmikeille. Osassa malleista eläin pääsee ruohon tasolle, joten voi popsia tuoretta ruohoa aivan itse ja osassa häkki on korkeammalla.

ulkoaituasTrixie ulkohakkitrixieyksi

Jos teet kanille aitauksen aivan itse, voit tilata siihen erillisen pesäkopin lemmikin suojaksi.

pesakoppi' pesakoppi

Voit käydä tutustumassa PetenKoiratarvikkeen ulkohäkkivalikoimaan klikkaamalla tästä.

 

kaninkangas-aitaus kaninaitaus

Kaikenlaisia kivannäköisiä häkkejä löytyy.

kani_hkki kanin_ulkohkki

 

VidaXL.fi:n valikoimasta löytyi todella kivannäköinen esimerkiksi kanitalo. Tuollaisessa tuplatalossa eläimella on mukavasti tilaa juoksennella ja touhuta. Voit käydä tutustumassa muihinkin tuotteisiin tarkemmin klikkaamalla tästä.

kanitalo

 

 

Häkki hamsterille tai kanille

Pieneläimille on eläintarvikeliikkeissä monenlaisia häkkejä tarjolla. Riippuu lemmikistä ja käytettävissä olevasta tilasta, minkälaisen ja minkäkokoisen häkin haluaa hankkia. Jyrsijät yleensä tykkäävät touhuta ja kaivella purujen seassa, joten pohjakerroksen reunan on hyvä olla muovitettu, jottei kaikki puru lentele lattialla. Ja muutenkin häkkiin on laitettava eläimille kaikenlaisia virikkeitä, jotta tekemistä riittää.

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratavikkeesta löytyy monenlaisia häkkejä. Nämä ensimmäiset ovat lähinnä hamstereille ja hiirille tarkoitettuja.

hamsterihäkki hamsterinhäkki

Kokoja ja malleja löytyy erilaisia. Kaneille ja isommille jyrsijöille täytyy olla tietenkin tilavampi häkki asustella.

kaninhäkki jyrsijänhäkki

Häkkejä on mahdollista laajentaa myös ylöspäin eli tehdä lisää kerroksia. Tälläisessä kerroshäkissä pystyy jo juoksentelemaan kunnolla eli liikuntaa tulee varmasti.

jyrsijänkerros

Kuvissa vain muutama esimerkki, valikoimaan kuuluu paljon lisääkin häkkejä.

Seuraavassa pari hamstereille ja hiirille tarkoitettua näppärän näköistä häkkimallia.

hamsterin_hkki hiirihkki

Verkkokaupoista löytyy varmasti sopiva häkki hamsterille tai kanille, tai mikä eläin sinulla lieneenkään. Ja lisävarusteita on saatavilla monenlaisia, jotta aika ei tule eläimelle pitkäksi.

Eläintarvikkeiden tammiale

Joulun jälkeen alkaa eläintarvikkeiden tammiale. Eläintarvikekaupoista löytyy jälleen huimia alennuksia ja edullisia tuotteita, joista kannattaa käydä valitsemassa omalle lemmikilleen jotain kivaa ja tarpeellista. Tuotteita löytyy kissoille, koirille, kaneille, hamstereille ja muille jyrsijöille, linnuille, kaloille ym. Alennuksesta löytyy mm. koirien talvimantteleita ja takkeja pakkasia vastaan, kaulapantoja, talutushihnoja, valjaita, leluja lemmikeille, herkkuja ja erilaisia ruokia kaikenlaisille lemmikeille, nukkumapetejä jne.

Tammiale on käynnissä ainakin seuraavissa eläintarvikkeiden verkkokaupoissa. Klikkaa linkistä verkkokauppaan ja tee shoppailukierros.

PetenKoiratarvike.com: Kaikki mitä lemmikisi tarvitsee yhdestä paikasta!

 

Thundershirt- rauhoittava mantteli koiralle sekä muut stressinpoistajat

stressiliivi

Thundershirt on mantteli, joka laitetaan koiran päälle stressaavien tai ahdistavien tilanteiden ajaksi. Manttelin antama tukeva, lempeä ja jatkuva paine tuntuu rauhoittavalta  useimmille koirille. Tutkimusten mukaan yli 85 % koirista rauhoittui manttelia käytettessä.

Uudet tilanteet, meteli ja kovat äänet yksin jääminen sekä monet muut seikat saavat jotkut koirista stressaamaan ja reagoimaan ei-toivotulla tavalla asioihin. Osa haukkuu, jotkut tärisevät ja piiloutuvat vaikka sängyn alle jne. Aina stressaavia tilanteita ei voi välttää, vaan niitä varten täytyy yrittää keksiä muita keinoja.

Rauhoittava mantteli on yksinkertainen keino poistaa stressiä. Lisäksi on olemassa erilaisia liuoksia, joita käytetään haihduttimissa, suihkeita, tippoja tai kaulapantoja joissa on rauhoittavia aineita. Joissakin ravintolisissä on elimistön mieltä tasapainoittavia aineita.

PetenKoiratarvike.com

PetenKoiratarvikkeesta löytyy Thundershirt-mantteli. Lisäksi on esimerkiksi Adaptil haihdutin, joka sisältää koiraa tyynnyttävää feromonia. Tämä on luonnollinen, helppo ja ainutlaatuinen tuki koiralle pelkoa ja ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin. Feromoni ennaltaehkäisee ja vähentää ei-toivottua käyttäytymistä mm. stressaavissa tilanteissa (ilotulitus, kovat äänet, yksinolo kotona), sopeutumisessa uuteen ympäristöön (uusi koti, muutto, uusi perheenjäsen tai lemmikki).

adaptil

Adaptil panta on feromonikaulapanta, jota voidaan käyttää tyynnyttämään koiraa pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Adaptil kaulapannan on todettu lisäävän pentujen ja aikuisten koirien oppimiskykyä ja parantavan sopeutumista uusiin tilanteisiin. Adaptil kaulapannasta on hyötyä, jos koiralla on pelkotiloja sekä ulkona että sisällä.

adaptinpanta

Adaptil suihke on feromonisuihke, jota voidaan käyttää tyynnyttämään koiraa pelottavissa ja uusissa tilanteissa. Autossa matkapahoinvoinnin ehkäisyyn, eläinlääkäri- tai näyttelykäynneillä, ulkona paukkuaroille.

suihke

Serene-UM on luontainen ravintolisä, joka sisältää ainesosia jotka maksimoivat elimistön serotoniinintuotantoa. Serotoniini on keskushermostossa esiintyvä mieltä tasapainottava aine. Elimistö siis itse tuottaa serotoniinia ravinnon mukana saamistaan ainesosista. Juuri nämä ainesosat ovat Serene-UM valmisteen perusta. Serotoniini on mukana myös elimistön muiden mielihyvää tuottavien aineiden vapautumisessa.

serene

Koiratarvike.fi

Koiratarvike on verkkokauppa, jonka valikoimasta löytyy erilaisia koiria rauhoittavia tarvikkeita. Käy tutustumassa heidän valikoimaansa klikkaamalla tästä.

Välipäivätarjoukset eläintarvikkeista

pantaJoulun välipäivätarjoukset ovat alkaneet myös lemmikkieläinkaupoissa. Verkkokaupoissa on paljon todella hyviä tarjouksia, joista saa laadukkaita tuotteita nyt  varsin edullisesti. Kannattaa hyöduntää nämä välipäivätarjoukset eläintarvikkeista ja käydä tutustumassa alennuksiin.

PetenKoiratarvike.com: Kaikki lemmikkituotteet vähintään -10 %, osa tuotteista jopa -50%. Tarjoukset koskevat myös ruokia ja kissanhiekkaa.

Kaikki mitä lemmikisi tarvitsee yhdestä paikasta!

Koiralle tossut

koirantossut

Koiran tassut joutuvat varsin koville sen juoksennellessa ulkona. Maassa on karkeaa hiekkaa, asfalttia, voi olla teräviä kiviä tai jopa lasinsiruja. Talvella kylmä lumi jäädyttää tassuja ja tiesuola saa tassut halkeamaan. Kaikilta näiltä ongelmilta säästyy, kun hankkii koiralle tossut tassuihin. Samalla tassut pysyvät puhtaina ja kuivina, vaikka olisi kuinka kurainen loskakeli. Joskus koiralla voi olla myös haavoja tai siteitä tassuissa, jolloin niiden suojaaminen jalkineilla on paikallaan.

PetenKoiratarvike.com

Peten Koiratarvikkeesta löytyy monenlaisia tossuja ja jalkineita koirille. Uutuutena esimerkiksi Rukka Rubber suojatossut, joiden pinnassa vettähylkivä kumisekoitekalvo.

rukkatossut

Nämä Karlie Extreme Bootsit ovat tyylikkään näköiset ja pysyvät hyvin jalassa.

ruffletossut(45)

RuffWear Grip Trex jalkineissa on karkeakuvioinen pohja, mutta hengittävä yläosa.